Vuoden dokumenttielokuvateko -palkinto 2023

 

Dokumenttikilta ry on myöntänyt Vuoden dokumenttielokuvateko -palkinnon Poikkeustila-työryhmälle koronapandemian aikana aloitetun 10 kirjettä tulevaisuuteen -elokuvaprojektin toteuttamisesta.

Kun koronapandemia sulki ihmiset koteihinsa maaliskuussa 2020, Anu Kuivalainen, elokuvan tuottaja ja yksi ohjaajista, teki aloitteen sosiaalisessa mediassa ehdottaen, että dokumentaristit alkaisivat taltioimaan poikkeustila-aikaa koronasulun alettua. Hän lupasi myös miettiä, miten aiheesta saadaan elokuva. Haaste otettiin innolla vastaan ja kuvaaminen alkoi kollektiivisesti 28 dokumentaristin voimin. Pian kävi ilmi, että pandemia-aikaa taltioivat eri tavoin muutkin tahot, eikä elokuvan loppuun saattaminen kaikkine käänteineen ollut yksinkertaista. Lopullisen elokuvan kerrontaa kuljettavana runkona toimivat peruskoululaiset, jotka keräävät koronaviruspandemian aikana aineistoa säilöttäväksi aikakapseliin, joka on määrä avata 50 vuoden kuluttua.

Dokumenttikilta toteaa palkintoperusteluissaan: ”Kyky reagoida ajankohtaiseen kriisiin rakentavalla tavalla ja taltioida sitä tulevaisuuden historiaksi on dokumentaarisen lajin ytimessä. Elokuvan kollektiivisella tekotavalla ja nopealla liikkeellelähdöllä oli korostunutta arvoa tilanteessa, jossa kaikki pysähtyi ja monet jäivät täysin yksin. Tekijät ottivat henkilökohtaisen riskin ja ryhtyivät toimeen jäämättä odottamaan rahoituksen varmistumista. Tekijöiden aktiivisuus ja kollegiaalisen hengen luominen ansaitsee kiistatta tämän tunnustuksen.”

Dokumenttikilta kiittää elokuvan tuottajia, Anu Kuivalaista ja Saara Helene Rawatia, sekä koko työryhmää erityisesti myös sitoutuneisuudesta saattaa projekti valmiiksi huolimatta jatkuvista muutoksista tilanteessa ja odotuksissa sisällön suhteen. Poikkeuksellisen prossessin kautta on onnistuttu toteuttamaan hieno elokuvateos ja tärkeä ajankuva, joka valmistui yleisön nähtäväksi kolme vuotta alkusysäyksen jälkeen.

Dokumenttikilta jakaa vuosittain Vuoden dokumenttielokuvateko -tunnustuspalkinnon henkilölle tai taholle, joka on toiminnallaan erityisesti edistänyt dokumenttielokuvan asiaa tai nostanut yleiseen keskusteluun asioita dokumenttielokuvan keinoin. Palkinnolla halutaan kiinnittää huomiota dokumenttielokuva-alan edistämiseksi tehtävään työhön.

Vuodesta 2010 asti jaettu palkinto myönnettiin nyt 14. kertaa. Palkinto luovutettiin Anu Kuivalaiselle ja Poikkeustila-työryhmän edustajille 21.11. Dokumenttikillan perinteisissä pikkujoulujuhlissa Kilta-Salissa Helsingissä.

Dokumenttikilta ry on dokumenttielokuvantekijöiden järjestö, joka edistää ammattilaisten toimintaedellytyksiä ja dokumenttielokuvataiteen elinvoimaisuutta. Vuonna 1996 perustetulla valtakunnallisella yhdistyksellä on noin 350 jäsentä, jotka koostuvat ohjaajista, tuottajista ja muista alan ammattilaisista.

Lisätiedot ja kuvat:
Toiminnanjohtaja Sanna Kultanen
info@dokumenttikilta.fi
044 536 3432

Lista Vuoden dokumenttielokuvateko -palkinnon saajista vuodesta 2010

10 kirjettä tulevaisuuteen -elokuvan traileri

 

Poikkeustila-työryhmän edustajat vastaanottivat Vuoden dokumenttielokuvateko -palkinnon