Viikinki - The Viking

Cinema Orion, Eerikinkatu 15, 00100 Helsinki
Tiistai 22.11.2022 klo 17.15 / Tuesday 22 November 5.15 pm
Liput / tickets: https://cinemaorion.fi/

 

Viikinki on dokumenttielokuva Tony Halmeesta, perussuomalaisista ja populismista.

Tony Halme loi itsestään myyttisen, yltiömaskuliinisen vapaapainijahahmon, Viikingin, joka niitti mainetta sekä kehässä että julkisuudessa. Elokuvassa seurataan minkälaisen jäljen Viikinki jättää Tony Halmeeseen ja Suomen poliittiseen ilmapiiriin.

Elokuvassa seurataan kuinka Tony Halme loi itsestään myyttisen Viikingin, jonka vangiksi hän lopulta jäi. Jatkuva lööppijulkisuus ja sen pakonomainen hakeminen olivat kuluttavaa. Räväköillä puheillaan Halme antoi lähtölaukauksen Perussuomalaisten nousulle. Unohdetun kansanosan ääni, protesti valtaapitävää eliittiä kohtaan olivat Halmeen suosion rakennuspalikoita. 

Halmeen suuri kansansuosio on toiminut hyvänä esimerkkinä populistisen, kansan syvien rivien ihailemasta hahmosta, joka tulee poliittisen eliitin ulkopuolelta ja ikäänkuin muuttaa politiikan suuntaa. Myös avoimen rasistisista lausunnoista huolimatta - tai kenties juuri niiden takia - hän oli muuttamassa Suomen poliittista ilmapiiriä entistä kärjistyneemmäksi.

Elokuvan kesto: 87 min.
Ikäraja: 12
Kieli: suomi
Tekstitys: englanti
Ohjaus ja käsikirjoitus: Lauri Anssi Moilanen ja Olli Vuokko
Tuottajat: Isabella Karhu ja Juho-Pekka Tanskanen / Danish Bear Productions
Kuvaus: Antti Savolainen
Leikkaus: Sampo Siren
Äänisuunnittelu: Tuomas Klaavo
Musiikki: Timo Kaukolampi, Tuomo Puranen

https://www.danishbear.com
https://www.facebook.com/danishbearproductions

 

The Viking is a movie about Tony Halme, also known as the Viking, a scrawny boy from Helsinki suburbs who vows to become the biggest and strongest man in the country.

Young Halme moves to US and becomes a professional wrestler known as the Viking. After a brief stint in Hollywood and LA County jail, he returns to Finland with a new dream: To get to the Finnish Parliament as a member of newly-formed conservative and nationalistic True Finns party.

As a bullied and fatherless kid, raised by an alcoholic single mum, Tony derives his energy from bitterness. He always sees himself as an underdog and outsider. This view is shared by many in the suburbs who see Tony as their hero and hope he will fight for them in the
parliament.

Tony’s old fashioned masculinity where there is no place for weakness or fragility starts to take it’s toll at the same time as the populist movement gains momentum.

 

Running time: 87 min.
Age limit: 12
Language: Finnish
Subtitles: English
Directed and written by: Lauri Anssi Moilanen and Olli Vuokko
Producers: Isabella Karhu and Juho-Pekka Tanskanen / Danish Bear Productions
Cinematography by: Antti Savolainen
Editing by: Sampo Siren
Sound design: Tuomas Klaavo
Music: Timo Kaukolampi, Tuomo Puranen

https://www.danishbear.com
https://www.facebook.com/danishbearproductions