Miten korjata maailma - How to Fix the World?

Alkukuvana: Pimeän vieraat - Before the film: Strangers in the Dark

Cinema Orion, Eerikinkatu 15, 00100 Helsinki
Keskiviikko 26.4.2023 klo 17.15 / Wednesday 26 April 5.15 pm
Liput / tickets: https://cinemaorion.fi/

 

Miten korjata maailma on dokumenttielokuva 2000-luvun alun aktivismista ja suoran toiminnan liikkeistä. Puheenvuoron saavat niin globalisaatiokriittisen liikkeen edustajat, talonvaltaajat kuin anarkistit ja monet muutkin nuoruutensa liikkeissä eläneet. Näkökulma on vahvasti aktivistien, ei valtajulkisuuden tai viranomaisten. Miten ja miksi on toimittu? Mikä on ollut toiminnan päämäärä? Miten toimijat ovat itse itsensä asemoineet? Ja mitä tästä kaikesta on opittu? Haastattelujen lisäksi elokuvassa käytetään runsaasti arkistomateriaalia, ennen kaikkea aktivistien omia valokuvia ja videoita.

Suoran toiminnan liikkeet ja aktivismi ovat muuttaneet Suomea. Usein liikkeitä on vähätelty tai torjuttu, mutta niiden rooli uusien ideoiden ja ajatusten hautomona on ollut merkittävä. Ne ovat nostaneet julkiseen keskusteluun esimerkiksi maailmankaupan vääristymät, siirtolaisuuden, työelämän muutoksen, perustulon ja kaupunkikulttuurin surkeuden. Ne ovat tuoneet Suomeen myös uusia poliittisen toiminnan tapoja. Ihan lyhyt ei ole myöskään lista nykyisistä poliitikoista, mediavaikuttajista, tutkijoista ja yrittäjistä, jotka ovat aloittaneet toimintansa suoran toiminnan liikkeissä.

Vuosituhannen vaihe toi esiin uusia teemoja, ajatuksia ja keinoja tavalla, jota jotkut ovat verranneet 1960-luvun vasemmistoradikalismin synnyttämään murrokseen. Siksi elokuvan aiheena on juuri tämä sukupolvi.

Elokuva ei ole tosikkomainen. Tapahtumiin otetaan myös etäisyyttä, ja kieltämättä jälkikäteen tarkasteltuna moni kampanja ja tempaus omaa myös koomisia piirteitä. Ote on välillä satiirinen, ironinenkin. 

Elokuvan loppu on monella tavoin avoin. Suoran toiminnan liikkeessä mukana olleet pohtivat toimintansa tuloksia ja merkitystä. Vai onko toiminta jo sinänsä itseisarvoista? Miten ja kuinka yhteiskunnallinen toiminta organisoituu tulevaisuudessa? Horisontaalisesti vai hierarkkisesti? Radikalisoiko ilmastonmuutoksen vastaisten toimien tahmeus uuden sukupolven? Varmaa lienee kuitenkin, että suora toiminta ja aktivismi ovat tärkeitä myös tulevaisuudessa. Mikäli tulevaisuutta ylipäänsä on.

Alkukuvana: Perttu Inkilä ja Jenni Pystynen: PIMEÄN VIERAAT (Suomi 2023) 12 min.
Pimeän vieraat on kokeellinen lyhytdokumentti, jossa valosaaste tekee kiiltomadon rakkauselämästä helvettiä. Elokuva kertoo kiiltomadon pyrkimyksestä löytää kumppani ympäristössä, jossa ei ole enää öisin pimeää. Tarina valosta ja pimeästä kulkee eri tasoilla planetaarisesta mikroskooppiseen, luonnon rauhasta urbaaniin sykkeeseen ja keinovalosta kiiltomadon takapuolen vihreään tuikkeeseen.

Elokuvan kesto: 75 min
Ikäraja: 7
Kieli: suomi
Tekstitys: englanti
Ohjaus: Jouko Aaltonen
Käsikirjoitus: Pontus Purokuru & Jouko Aaltonen
Kuvaus: Marita Hällfors
Äänitys: Lou Strömberg
Äänisuunnittelu: Martti Turunen
Leikkaus: Samu Kuukka
Käännös: Tiina Kinnunen
Grafiikka: Tuomas Korolainen/Mene Creative
Tuotantopäällikkö: Oona Saari & Ella Ruohonen

www.illume.fi
www.facebook.com/illumeltd

 
 

How to Fix the World? is a comprehensive and informative documentary about direct action in the 1990s and 2000s, directed by Jouko Aaltonen. In the documentary, anarchists, climate activists, and squatters openly describe their experiences and link them to mainstream phenomena in society. A wide range of archive material sheds a light on the history of direct action and activism in the Finnish society.

The documentary handles different forms of civil activism movements from squatting and protesting to nonviolent civil disobedience. The film portrays global capitalism critique, the fight against the discrimination of the Romani population, the overthrowing of the zero tolerance for graffiti campaign as well as the climate movement.

With rock music in the background, the alternative realities take over the streets of Helsinki and Europe. How to fix the world when it changes, the temperatures rise, and geopolitics get colder? Researcher and writer Eetu Viren, communications professional and activist Suvi Auvinen, and many other influencers, artists, and activists tell their own stories.

Short film Strangers in the Dark (Perttu Inkilä and Jenni Pystynen, Finland, 2023, 12 min) is screened before the film. Strangers in the Dark is an experimental film of how light pollution makes glow-worm’s love life a living hell. Combining different techniques from animation to archive material the film follows glow worm’s attempts to find a partner in an environment that is no longer dark at night. The story about light and darkness moves from the scale of planetary to microscopic, from the calmness of nature to a hectic city and from artificial light to the green shimmer of glow-worm’s behind.

 

Running time: 75 min
Age limit: 7
Language: Finnish
Subtitles: English
Director: Jouko Aaltonen
Script: Pontus Purokuru & Jouko Aaltonen
Cinematography: Marita Hällfors
Sound: Lou Strömberg
Sound design: Martti Turunen
Editing: Samu Kuukka
Translation: Tiina Kinnunen
Graphics: Tuomas Korolainen/Mene Creative
Production manager: Oona Saari & Ella Ruohonen

www.illume.fi
www.facebook.com/illumeltd