Dokumenttikillan paneeli Tampereella 7.3. käynnistää uuden kampanjan

ILMAN DOKUMENTTIELOKUVAA KAIKKI OLISI FIKTIOTA

Voiko elää ilman dokumenttielokuvaa? Voiko elää dokumenttielokuvia tekemällä?

Dokumenttikilta järjestää yhteistyössä Tampereen elokuvajuhlien kanssa paneelin otsikolla ”Ilman dokumenttielokuvaa kaikki olisi fiktiota”.

Paneeliin osallistuvat Ylen tilaaja Erkki Astala, Suomen elokuvasäätiön johtaja Lasse Saarinen, AVEKin uusi johtaja Ulla Simonen sekä elokuvatuottaja Marianne Mäkelä. Mäkelä avaa case studyjen avulla miten elokuvan merkityksellisyydestä pidetään huolta dokumenttielokuvanteon prosessissa. Tilaisuuden moderoi dokumenttiohjaaja Markku Heikkinen.

Paneeli käynnistää Dokumenttikillan ProDok-kampanjan dokumenttielokuvan rahoitustilanteen parantamiseksi. Kampanjan tavoitteena on kotimaisen dokumenttielokuvan tekemiseen kohdennettavan julkisen rahoituksen tason nostaminen kolmanneksella nykyisestä. Tilanteessa, jossa dokumenttielokuvan vuosittainen rahoitus on ollut laskusuhdanteessa, kampanja haluaa herättää keskustelua kotimaisen dokumenttielokuvan laadun säilyttämisestä. Vain riittävällä rahoituksella mahdollistetaan dokumenttielokuvien korkea laatu. Samalla kampanja korostaa dokumenttielokuvan kulttuurista merkitystä ja dokumenttielokuvaa historiankirjoituksen tapana. Kampanja pyrkii myös kiinnittämään huomiota tekijöiden viime vuosina edelleen kiristyneiden työskentelyolosuhteiden kohentamiseen. Työhönsä intohimoisesti sitoutuvien tekijöiden tulisi pystyä elämään elokuvista saatavilla palkoilla.

Aika: torstai 7.3. klo 16.00-18.00.
Paikka: Werstaan auditorio (Väinö Linnan aukio 8, Tampere).
Tilaisuuteen on vapaa pääsy ja tila on esteetön.
Tervetuloa!