AJATUS KUVAKSI -kuvausseminaari tiistaina 24.4. klo 17-20 Andorrassa

Dokumenttikillan
AJATUS KUVAKSI -kuvausseminaari
Andorrassa tiistaina 24.4.2018 klo 17-20

Seminaarissa käsitellään dokumenttielokuvaamisen erityispiirteitä ja avataan keinoja dokumentaarisen kuvauksen kehittämiseen. Kuvaajat ja ohjaajat esittelevät töitään ja kertovat yhteistyöstään, avaavat tekotapaansa, kertovat kyseisen elokuvan haasteista ja niiden ratkaisemisesta. Elokuvia lähestytään nimenomaan kuvauksen näkökulmasta.

Dokumenttielokuvissa kuvaajan vastuu sisällöstä ja materiaalin leikattavuudesta korostuu, koska usein kuvaaja tekee itsenäisiä päätöksiä yksittäisistä kuvista ja näin ollen toisinaan myös päättää, milloin sammuttaa kamera ja milloin käynnistää se uudelleen. Toisaalta usein ohjaaja joutuu kuvaamaan myös itse ennen rahoituksen varmistumista.

Seminaarissa tullaan käsittelemään mm. seuraavia aiheita:
– dokumenttielokuvan visuaalisen tyylin syntyminen
– ohjaajan ja kuvaajan keskinäinen kommunikaatio
– kuvaajan suhde kuvattaviin
– nykyisen tuotantokulttuurin, rahoitusmallin ja tiukkojen budjettien asettamat haasteet

Seminaari toteutetaan paneelikeskusteluna, jonka moderoivat ohjaaja Anu Kuivalainen ja ohjaaja-kuvaaja Saija Mäki-Nevala. Paneelissa ovat keskustelemassa seuraavat kuvaajat ja ohjaajat:

J-P Passi
Passi on kuvannut mm. elokuvat Kovasikajuttu ja Tokasikajuttu, joissa hän on toiminut myös toisena ohjaajana yhdessä Jukka Kärkkäisen kanssa.
Erityistä näissä elokuvissa: jatko-osan myötä on syntynyt pitkä suhde päähenkilöihin, ja kuvaaja toimii myös toisena ohjaajana.

Marita Hällfors F.S.C.
Hällfors on kuvannut Jouko Aaltosen ohjaamista elokuvista muun muassa elokuvat Kusum ja
Punk – tauti joka ei tapa.
Erityistä: Hällforsin erikoisvahvuus on vahva dramaturginen osaaminen.

Heikki Färm F.S.C.
Färm on kuvannut mm. Virpi Suutarin kanssa elokuvat Eedenistä Pohjoiseen ja Yrittäjä.
Erityistä: Virpi Suutari ohjaajana suunnittelee kuvat tarkkaan, ja dokumenttielokuvan kuvaus ei eroa kovinkaan paljon fiktioelokuvan kuvauksesta.

Jukka Kärkkäinen
Kärkkäinen on käsikirjoittanut ja ohjannut lukuisia dokumenttielokuvia, Kovasikajutun ja Tokasikajutun lisäksi mm. elokuvat Kansakunnan olohuone ja Näin unta elämästä. Hänen elokuvissaan päähenkilöinä ovat usein yhteiskuntamme näkymättömimmät.

Virpi Suutari
Suutari on käsikirjoittanut ja ohjannut dokumenttielokuvia 90-luvulta lähtien. Hänen elokuvistaan tunnetuimpia ovat Joutilaat (yhteisohjaus Susanna Helkeen kanssa) ja Eedenistä pohjoiseen. Hänen uusin elokuvansa on tänä vuonna ensi-iltansa saanut Yrittäjä.

Jouko Aaltonen
Aaltonen on ohjannut toistakymmentä dokumenttielokuvaa. Hänen elokuvistaan ovat kotimaassa ja kansainvälisesti palkittuja muun muassa Kusum (2000) ja Kenen joukoissa seisot (2006).