Ääni kuuluviin -äänisuunnitteluseminaari tiistaina 16.1.2018 klo 17 Andorrassa

Dokumenttikillan
ÄÄNI KUULUVIIN -seminaari
elokuvateatteri Andorrassa
tiistaina 16.1.2018 klo 17- 20

Seminaarissa käydään läpi äänituotannon osuutta dokumenttielokuvassa osana suurempaa kokonaisuutta. Tällä seminaarilla haluamme lisätä dialogia äänituotannon osalta kaikille muille tuotannon osa-alueille, joten lämpimästi tervetuloa mukaan kaikki tekijät kuten äänittäjät, leikkaajat, ohjaajat, kuvaajat ja tuottajat!

Ohjelma

17.00 – 17:05 Seminaarin avaus. Dokumenttikillan toiminnanjohtaja Tapio Riihimäki

17:05 – 17:15 Seminaarin käytännön järjestelyt, aikataulu ja puhujien esittely. Dokumenttikillan hallituksen varajäsen Isabella Karhu

17:15 – 18:00 Äänisuunnittelija Pietari Koskinen ja ohjaaja John Webster
Ääni on yksi elokuvien tärkeimmistä elementeistä. Miten ottaa sen jälkituotannon suunnittelu huomioon elokuvatuotannossa aina kehittelystä kuvauksiin vaikka se on yksi viimeisimmäksi toteutettavista osa-alueista? Mitä kaikkea tulee ottaa huomioon? Millaista dialogia käyvät ohjaaja ja äänisuunnittelija läpi koko elokuvan tuotannon, ja mistä kaikesta olisi hyvä esimerkiksi leikkaajan, äänittäjän ja kuvaajan keskustella äänisuunnittelijan kanssa?

18:00 – 18:45 Äänisuunnittelija Janne Laine ja ohjaaja Anu Kuivalainen
Äänisuunnittelussa on harvoja rajoja ja se mahdollistaa monia erilaisia toteutustapoja. Kuinka löytää juuri sopiva äänituotannollinen toteutustapa joka sopii kunkin dokumentaarisen elokuvan sisäiseen maailmaan? Missä menee realismin raja, ja miten se vaikuttaa mm. voice-overin, foleyn, tehosteiden ja musiikin käyttöön?

18:45 – 19:30 Äänisuunnittelija Olli Huhtanen
Äänisuunnittelu ja nykyaika. Huhtanen on tehnyt elokuvia ohjaaja Virpi Suutarin kanssa jo yli 20 vuotta. Mitä kaikkea on tuona aikana kotimaisella äänisuunnittelukentällä tapahtunut? Mitä äänituotannolle kuuluu nyt, sekä miltä näyttää kotimaisen äänisuunnittelun tulevaisuus?

19:30 – 19:50 Kysymyksiä ja keskustelua

19:50 – 20:00 Yhteenvetoa

Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Tervetuloa!

Tapahtuman Facebook-event: https://www.facebook.com/events/357081584701928/